Siirry pääsisältöön

Klingenbergin rally-tokokoulutus, teoriaosuus

Tähän on koottu sekä luentomuistiinpanot että käytännön osuudessa tulleita seikkoja. Muistutuksena, että nämä on kirjoitettu omien, sekalaisten muistiinpanojen pohjalta.

Rally-tokon treenaaminen

Mitä treenata?

Treenatessa keskitytään asioihin, joita koira ei osaa. Asiat, jotka koira jo osaa, tehdään silloin tällöin ja tarkistetaan, että se osaa ne vielä, mutta niitä ei enää varsinaisesti treenata.

Mitä palkata?

Mieti aina, mitä palkkaat. Palkkaatko esim. nopeasta maahanmenosta vai maassaolosta. Mieti myös mitä jätät palkkaamatta. Jos käsket koiran maahan ja se istuu ja menee vasta sitten maahan, koira voi luulla tehneensä oikein. Jos tämän jättää palkkaamatta, epävarma koira ei välttämättä seuraavalla kerralla tee maahanmenoa ollenkaan (kun ei saanut siitä ed. kerralla palkkaa) vaan jotain ihan muuta.

Treenin aloittaminen

Koiralle kannattaa opettaa jokin sana, joka tarkoittaa sitä, että treeni alkaa (esim. hommiin/töihin). Sano tämä sana ja ala leikittämään koiraa riehakkaasti (tai palkkaa koira jollain muulla tavalla). Kun olet tehnyt tätä hetken, sano sana, käske koiraa tekemään joku helppo juttu ja palkitse taas riehakkaasti.

Testaa, mitä oma koira haluaa tehdä ennen suoritusta. Toiset otetaan suoraan autosta, toiset vaativat jonkunlaista lämmittelyä. Aloita treeni vasta, kun koira ottaa kontaktia itse. Palkkaa siitä muutaman kerran ja aloita treeni.

Mitä jos koira tekee jotain väärin/ei kuuntele?

Jos koira tekee jotain väärin, se voidaan silti palkata. Mutta palkka ei ole se superpalkka, vaan vaikka pelkkä rapsutus tai pieni makupala. Palkkaamalla yrittämisestä (vaikka yritys menikin väärin) saadaan passiivisuuteen taipuva koira yrittämään uudelleenkin. Jos tällaista koiraa ei palkata siitä, että se yritti, koira lopettaa pian yrittämisen kokonaan.

Jos koira ei kuuntele, vaihda kokonaan paikkaa kentällä. Jos ohjaaja turhautuu, vie koira pois, älä suutu koiralle. Koira laitetaan häkkiin tai autoon ja se on siellä vaikka 10 sekuntia, jonka jälkeen uusi yritys.

Uusien kylttien opettaminen koiralle

1. Kyltissä vaadittavat asiat opetetaan koiralle pienissä palasissa.
2. Kun koira osaa kaikki kyltissä vaadittavat asiat, treenataan kyltin kanssa.
3. Kun kyltin suorittaminen sujuu kokonaisuutena kyltin kanssa, se voidaan ottaa mukaan ratatreeniin.

Treenipäiväkirja

Kannattaa pitää treenipäiväkirjaa ja suunnitella treenit. Näin näkee edistymisen, eikä vahingossa treenaa aina samoja asioita. Päiväkirjan tekemisestä ei kannata tehdä liian vaikeaa, ettei se lopahda. Kirjaa vaan lyhyesti, mitä teitte ja miten meni sekä lisätreeniä vaativat asiat.

Imuttaminen

Jos käyttää koiran kanssa imuttamista, se pitäisi saada häivytettyä saman treenin aikana. Jos tämä ei onnistu, saa aikaan koiran, joka pyytää koko ajan apua.

Muuta

Koiralla on hyvä olla taukopaikka (auto, häkki, makuualusta), jossa se on silloin, kun ei treenaa.
Koira oppii erottamaan rally-tokon ja tokon, joten voit tehdä saman asian eri tavalla niissä.
Koira ei voi tehdä töitä ja syödä samaan aikaan. Se voi kuitenkin kulkea mukana samaan aikaan kuin syö. Odota siis palkkaamisen jälkeen, että koira on taas valmis työntekoon.

Häiriötreeni

Häiriötreeniä pitää tehdä paljon ja yliharjoitella. Koira oppii, että kun on häiriötä, ei keskitytä niihin vaan otetaan ohjaajaan kontaktia. Kun treeneissä tehdään vaikeita häiriöitä, kisatilanteen häiriöt eivät vaikuta suoritukseen. Esimerkkejä häiriötreeneistä, joista huolimatta koiran tulee keskittyä ohjaajaan:
  • lelujen heittely, oveen koputus, häkin oven kiinni laittaminen, väliaitojen rummutus, taputtaminen, koiran leikittäminen aidan takana, juokseminen ympärillä/vieressä, avainten heittely
  • tötsiä, leluja, herkkukippoja väärissä paikoissa
  • opeta koiralle, että muiden henkilöiden sanomiset eivät merkitse sille mitään.

Häiriötreenin aikana tehdään koiralle helppoja tehtäviä. Avustajia on hyvä olla useampia ympäri kenttää. He voivat viittoa toisilleen, kuka tekee milloinkin häiriötä, jolloin koiran ohjaaja ei tiedä koska ja mistä suunnasta häiriö tulee.

Seuraamisen häiriötreenejä
  • harjoitus 1: ihmistä kohti seuruuttaminen
    • seuruutetaan kohti seisovaa ihmistä > pysähdytään > perusasento > palkka, kun koira kontaktissa.
    • aluksi jäädään kauemmas, jotta kontakti säilyy, eikä koira hidastele. Lopulta voidaan olla ihan avustajassa kiinni ja avustaja voi tehdä häiriötä esim. heilumalla.
    • Ihminen voi myös istua ja hänellä voi olla herkkuja ja avonaisessa kämmenessä tai hän voi taputtaa käsiään. Aina vaan koira täytyy pitää kontaktia ohjaajaan. Jos koira katsoo avustajaa, odotetaan, että koira hoksaa itse tarjota kontaktia ohjaajaan (ei anneta käskyjä).
  • harjoitus 2: perusasento > seuraaminen ja sen aikana erilaisia häiriöitä
    • Jos koira katselee muualle/häiriötä, ohjaaja lähtee juoksemaan täysillä karkuun. Palkataan koira, kun se tulee oikeaan seuraamispaikkaan ja ottaa kontaktin.
    • Jos koira lähtee liikkeelle hyvällä asenteella, voi palkata jo yhdestä askeleesta.
    • Seuraamisen häiriöharjoitukseen voi käyttää edellä listattuja häiriöharjoituksia.


Koulutuksen apuvälineet

Apuvälineitä käyttäessä on hyvä muistaa, että niistä pitää päästä mahdollisimman nopeasti eroon.
  • lauta: sivuaskeleen opetukseen, styroksi/höylätty lankku
  • koroke, jossa koira on kokonaan. Käytetään jos ongelmana on poikittaminen asennonvaihdoissa sekä eteenistumisissa
    • ohjaaja voi käyttää itse koroketta kääntymisten opetteluun (oppii kävelemään paikallaan).
  • kylpyjakkara/pesuvati/kirja (koiran koosta riippuen): koira tulee sen kautta perusasentoon, takapään käyttö harjoituksiin, muista välivaihe (vain yksi askel > perusasento)

Ratatreeni

Ratatreeneissä rutiinien pitää olla samanlaisia kuin kisoissa. Sano treeneissäkin lähtökyltillä valmis, jotta tilanne on sama kuin kisoissa. Ratatreenissä koira palkataan vain lopussa. Jos täytyy palkata radan aikana, palkataan koira ja keskeytetään radan suorittaminen. Palkkaamisen jälkeen aloitetaan radan uudelleen suorittamista siitä mihin jäätiin. Jos palkkaa koiraa radan aikana ja jatkaa vaan suoritusta, koira oppii kisoissa hyppimään tms, kun palkkaa ei tule tai siltä loppuu motivaatio. Radan jälkeen rapsutetaan ja kehutaan kuten kisoissa ja siirrytään käytösruutuun, aivan kuin kisoissa.

Ratatreenissä on mukana vain sellaisia kylttejä, jotka koira jo osaa. Ensin koiralle opetetaan kyltissä vaadittavat asiat ilman kylttiä. Kun se osaa ne, harjoitellaan kyltin kanssa. Vasta tämän jälkeen kyltti otetaan mukaan ratatreeniin. Jos haluaa tehdä useamman toiston ratatreeniä samalla kertaa, radalla on max 10 kylttiä, jotta koira jaksaa keskittyä. Pidempiä ratoja on myös hyvä tehdä (esim. 30 kylttiä), mutta silloin rata mennään koiran kanssa vain kerran läpi.

Ratatreeniä voi tehdä takaperin ketjuttamalla. 1) Ohitetaan maalikyltti > palkataan, 2) tehdään yksi kyltti, ohitetaan maalikyltti > palkataan, 3) tehdään kaksi kylttiä, ohitetaan maalikyltti > palkataan. Jne.

Ratatreenissä kannattaa vaihdella kuka treenin suunnittelee. Itse tekee helposti aina samanlaisia ratoja. Välillä voi laittaa oppilaat suunnittelemaan radan. Harjoittele ratatreeniä myös niin, ettet tiedä mitä kylttejä on radalla. Milloin ehdit lukea kyltit? Jos luottaa koiraan, voi lukea niitä koko matkan edelliseltä kyltiltä.

Rataa tekevälle ohjaajalle ei puhuta. Hän keskittyy sen ajan vain koiraan, eikä treenikavereihin. Jos haluat sanoa ohjaajalle jotain (hän tekee esim. jotain tosi väärin) voi huutaa, että keskeytä. Tähän on hyvä häiriö, että henkilö heiluttaa kynää. Toisen henkilön pitää seurata kynää katseellaan. Kolmas henkilö yrittää häiritä toista henkilöä puhumalla, taputtamalla ym. Huomaat, kuinka vaikea on keskittyä.

Seuraaminen

Muista palkata myös seuraamisesta, ei pelkästään kylteistä. Harjoittele pitkiä pätkiä pelkkää seuraamista ilman kylttejä, aivan kuin tokossa. Välillä voi seuruuttaa radan läpi ilman, että tekee kylttejä. Tällöin koira joutuu kuuntelemaan.

Nuorella koiralla, joka ei vielä osaa seurata, kyltit voi olla tosi lähekkäin ratatreenissä. Tällöin ei tarvitse tehdä seuraamista, mutta pääsee harjoittelemaan kylttejä.

Seuraamisessa ei saa katsoa koiraa. Jos vähänkin kääntää päätä, olkapää saattaa kääntyä mukana ja koira kokee, että sen pitää tulla perässä. Katso suoraan eteen, alaspäin. Jos koira on oikeassa kohdassa, näet sen silti, vaikka koira olisi kuinka pieni. Tämä etenkin niillä, joiden koira jätättää. Hyvä tapa on katsoa aina seuraavaa kylttiä, niin ei voi katsoa koiraa.

Jos koira jätättää:
  • harjoitus 1: kävellään eteenpäin ympyrää (koira sisä- tai ulkopuolella). Koira palkataan, kun se on oikeassa kohdassa. Aluksi juostaan. Kun koira osaa, hidastetaan vauhtia.
  • harjoitus 2: koiran jätättäessä pysähdytään. Odotetaan, että koira tulee perusasentoon. Jos jää edelleen kauas, lähdetään liikkeelle ja pysähdytään ja taas odotetaan, että tuleeko koira paremmin perusasentoon. Jos tulee, palkataan – jos ei, lähdetään taas liikkeelle.
  • harjoitus 3: palkataan koira pari kertaa perusasentoon. Annetaan seuraamiskäsky ja lähdetään juoksemaan > palkka, kun koira on oikeassa seuraamiskohdassa.
  •  harjoitus 4: palkataan aina liikkeelle lähdöstä ja jatketaan sitten rataa

Treenivinkkejä

  • kuuntelutreenejä
    • samankaltaisia kylttejä peräkkäin. Koiran pitää kuunnella ohjaaja, eikä arvailla, että nyt tehdään varmaan sama kuin äsken. Osaako koira ne oikeasti? Esim. 360 vasempaan + liikkeestä seis & kierrä koira: osaako koira pysähtyä, vai tuleeko ohjaajan perään.
    • tokon z on hyvä treeni rally-tokooon: seuraa – istu – seuraa – maahan – seuraa – seiso – seuraa
    • seiso paikallaan, koira perusasennossa, tee asennonvaihtoja monta peräkkäin
  • edessä poispäin peruutus kohti houkutusta
  • maali seinää kohti, ihan lähellä seinää: koirat eivät välttämättä halua kävellä seinää kohti. Hyvä harjoitella, vaikkei kisassa näin voikaan olla. On hyvä harjoitella myös ihmisiä kohti kävelyä.
  • seuruutetaan neliötä. Jokaiselta neliön sivulta lähetetään koira merkille.
  • pujottelu tötsään nojaa iso nalle
  • kehänauhan yli astuminen: astutaan kehänauhan yli ja palkataan koira heti. Tehdään kehänauhan yli astumisesta koiralle tosi hauska juttu. Koira oppii, että kehänauhan yli astumisen jälkeen tehdään töitä.
  • vaikeita kylttiyhdistelmiä: ensin vauhdikas, sitten hallintaa vaativa, takapään käyttöä vaativat peräkkäin
  • Lähtö- kyltille perusasenton > hihnan irrotus > askel > palkka
  • Kyltit lähekkäin radalla: Välillä voi treenata rataa, jossa kyltit ovat kahden askeleen päässä toisistaan. Tämä sopii niin ADHD:lle (joutuu keskittymään) kuin lahnalle (ei tarvi seurata niin pitkästi). Tässä harjoituksessa näkee, osaako koira käskyt oikeasti.
  • Keksi treeneihin omia kylttejä (esim. uusiminen, 3 x 360 astetta).



Rally-tokon kisaaminen


Kisaan valmistautumisen pitää olla samanlaista kuin treeneihin valmistautuminen. Testaa, minkä verran ja minkälaista lämmittelyä oma koira vaatii. Kävele kisojen rataantutustumisessa rata aivan kuin menisit sitä koiran kanssa. Odota kehän ulkopuolella, kunnes tuomari ja muut ratahenkilöt ovat valmiita sinun suoritukseesi. Kehänauhan ulkopuolella voit vielä palkata, sisäpuolella et. Et voi poistua kehästä, kun olet kerran sinne mennyt.

Älä uusi sellaisia tehtäviä, joita koira ei osaa. Muista ottaa riittävän selvät askeleet. Mieti, miten pidät käsiä. Ne voi olla miten vaan, kunhan molemmat kädet ovat samalla tavalla koko ajan (eikä esim. kääntyessä jää paikalleen). Jos pitää nyrkissä, on hyvä välillä avata se, jotta tuomari näkee, ettei siellä ole herkkuja.

Jos koira pelkää kylttejä, älä mene liian lähelle niitä.

Jos kisat jännittää:
  • älä ajattele, mitä muut ajattelee
  • muista, että olet tekemässä töitä koiran kanssa
  • mieti mikä on pahinta mitä voi tapahtua? Mitä siten tapahtuu jos niin käy?
  • jos joku ei onnistu, sitä ei ole treenattu tarpeeksi. Lisää vaan treeniä.

Muista tuomarin näkökulma: tämä on arvostelulaji. Se ratkaiseee, mitä tuomari näkee, muulla ei ole väliä.

Tavallisia virheitä:
  • jotain jää kaulapantaa tai punkkipanta jää kaulaan
  • käsi menee taskuun radalla
  • hihna tai lelu on näkyvissä suorituksen aikana
  • poistutaan kehästä, kun sinne on kerran astuttu
  • rintamasuunta
  • askelpituus
  • koira ei käytä takapäätään
  • uusimisessa ei palata edellisen kyltin suoritusalueelle. Edellisen kyltin saa kiertää.
  • uusitaan liian myöhään (on jo lähdetty tehtävän jälkeen liikkeelle kohti seuraavaa kylttiä ja uusitaan vasta sitten)
  • jatkuva houkuttelu
  • poistuu käytösruudusta ennen kuin rataa suorittava koira on kytketty


Ohjaaja yleensä tietää, mikä on mennyt kisoissa väärin ja miettii vain niitä asioita. Onkin hyvä kertoa, mikä onnistui eikä kerrata epäonnistumisia.

Kokeile kumpi on omalle koirallesi parempi vaihtoehto:
  • lähtökyltille perusasento > hihnan irrotus > lähtö
  • hihnan irrotus > askel lähtökyltille ja perusasento > lähtö


Kisatilanteessa haukkuva koira

Pyri selvittämään, mistä räksytys johtuu. Ohjaajan jännitys, jotkut tietyt tehtävät vai mikä? Treenitilanteesta tehdään mahdollisimman kisatilanteen kaltainen. Kaikki treenikaverit pyydetään katsomaan suoritusta ja kiinnittämään huomiota virheisiin. Koirakko menee kehänauhan yli ja katsotaan laukaiseeko se haukkumisen.

On hyvä, jos haukkuminen saadaan aikaan treenitilanteessa, koska silloin päästään palkkaamaan. Pyritään tämän jälkeen palkkaamaan aina ennen kuin koira ehtii haukkumaan. Ensin vaan astutaan kehänauhan yli ja palkataan. Sitten tehdään liikkeitä, jotka koira osaa ja palkataan taas ennen kuin ehtii alkaa haukkumaan. Palkataan tosi usein, jottei koira ehdi aloittaa haukkumista.

Haahuileva koira

Palkkaa omaehtoisesta kontaktista ennen kuin alat vaatia mitään. Koiran kanssa radalla > koira ottaa kontaktin > palkka. Koira oppii, että ohjaajan katsomisesta saa palkkaa. Pikkuhiljaa vähennetään palkkaamista, mutta kontaktista voi palkata ennen radalle menoa ylemmänkin luokan koiria. Tällä varmistetaan, että koira on valmis yhteistyöhön ennen kuin aloitetaan treenaaminen.

Vireen rakentaminen

Koko radan kestävä vire rakennetaan pikkuhiljaa. Alkuun rata voi olla 3-5 kylttiä pitkä. Koira palkataan aina vasta radan jälkeen. Näin ne oppivat nopeasti, että radalta ei tule palkkaa, vaan sen jälkeen.

Jos treeneissä palkkaa radan aikana, mutta ei kisoissa, ei toimi reilusti koiraa kohtaan. Treeneissä ratatreenit on kuin kisat. Tällöin kisat eivät ole treenejä kummempia.

Uusiminen

Herkillä koirilla uusimisessa piilee vaara, että se menettää intonsa uusimisen jälkeen. Aina ei välttämättä kannata uusia, vaan laittaa pieleen mennyt asia mieleen ja treenilistalle. Uusiessa koiralle ei saa näyttää, että tuli virhe. Ilmoitetaan uusimisesta tuomarille, tehdään 180 asteen käännös, palataan edelliselle kyltille ja tehdään uusi 180 asteen käännös ja jatketaan rataa. Uusimista täytyy muistaa harjoitella treeneissä. Aluksi sanotaan UUSIN ja palkataan koira.



Kylteistä


Asennonvaihdot

Asennonvaihtojen opettamiseen voi käyttää seuraavaa tapaa, joka käy kaikkien asentojen opettamiseen:
  1. palkataan koira muutaman kerran (nopeasti peräkkäin monta palkkaa) siitä asennosta, mitä halutaan
  2. jos koira vaihtaa asentoa odotetaan, että se ottaa halutun asennon ja taas palkataan monta kertaa nopeasti
  3. ohjataan koira herkun avulla johonkin toiseen asentoon. Vedetään herkku pois ja odotetaan, että koira ottaa halutun asennon > palkataan siitä

Jos koira ei noudata ensimmäistä käskyä, sano OHO tms. ja poistu paikalta. Ota kokonaan uudestaan. Jos koira noudattaa ensimmäistä käskyä, palkkaa. Anna koiralle aina uusi mahdollisuus epäonnistumisen jälkeen.

Houkutus

Houkutusta ei aina tarvitse treenata houkutuksena. Voi myös treenata niin, että houkutus on jossain ja sen vieressä tehdään jotain ihan muuta. Radalla voi olla myös muuten vaan ylimääräisiä tötsiä, leluja (esim. pujotelussa) ja herkkupurkkeja.

Jos koira pelkää houkutusta, sitä kierretään niin kaukaa, että koira ei enää pelkää. Jos koira haluaa mennä katsomaan houkutusta, sen annetaan mennä. Jos koira katsoo poispäin pelottavasta houkutuksesta, väistetään sitä. Ei mennä väkisin houkutusta kohti, vaan annetaan koiralle tilaa.

Käytösruutu

Koira tai ohjaaja on suorituspaikalla. Jos ohjaaja on suorituspaikalla, niin kohta on oikea (paitsi jos koira on oikealla puolen ohjaajaa).

Kun treenaat käytösruutua, pyydä avustajaa sanomaan välillä aika. Pidä koira asennossa vielä 10 sek ja vapauta vasta sitten. Koira ei saa oppia reagoimaan käytösruudun valvojan sanomisiin tai aika-sanaan.

Liikkeestä istu

Ohjaajan liike ei saa pysähtyä tällä kyltillä. Jos koira ei kuitenkaan osaa tätä kylttiä, voi olla parempi ottaa siitä tietoisesti -10 ja pysähtyä.

Alkuopetus
  • koira ohjaajan edessä (nähdään, mitä koira tekee). Palkataan istumisesta.
  • heitetään makupala koiran taa > koira hakee sen > kun tulee takaisin, käsketään uudelleen istumaan.
  • pikkuhiljaa otetaan oma peruuttava liike mukaan


Merkille lähetys

Opetustapoja:
  1. tapa: aloitetaan puun tai tuolin kiertämisestä. Tötsä toimii nenätargettina (koira koskee siihen nenällään). Aletaan palkkaamaan juuri ennen kosketusta  kosketus jää pois.
  2. tapa: seistään itse tötsän edessä. Palkataan siitä, että koira seisoo toisella puolen. Heitetään palkka oman selän taa. Palkataan taas, kun koira palaa samaan paikkaan tötsän toiselle puolelle. Siirrytään itse pikkuhiljaa kauemmaksi.
  3. Seistään koiran kanssa rintamasuunta kohti tötsää. Kun koira katsoo tötsää, ohjataan se namin avulla kiertämään tötsä, käännytään vielä 180 astetta takaisin kohti tötsää ja palkataan (asento valmis seuraavaa toistoa varten). Uusi toisto. Aletaan siirtymään pikkuhiljaa kauemmas tötsästä.

Häiriöharjoitus treeneihin: merkki-tötsä kauempana. Ohjaajan ja merkki-tötsän välissä 2 tötsää vierekkäin. Koiran pitää oppia, että vain yksittäisiä tötsiä kierretään, ei sellaisia missä on kaksi vierekkäin.

Peruutus ohjaajan vieressä

Kuivaharjoittele askeleet ilman koiraa. Askeleen mitat ovat tärkeitä. Tee kunnolliset painonsiirrot.
Maahan voi laittaa teippejä merkiksi. Avustaja naksuttaa jokaisesta onnistuneesta askeleesta (ylitetään maassa oleva teippi).

Koirankin pitää peruuttaa kolmen askeleen ajan. Ei siis riitä kahden askeleen peruutus ja pysähtyminen.

Opeta koiralle mitä tehdä, jos se menee vinoon. Pysähdy ja odota, että koira suoristaa takaisin. Sitten peruutus jatkuu. Koiran voi myös laittaa makupalalla tarkoituksella vinoon ja palkata suoristamisessta.

Peruutus ohjaajasta poispäin

Kun koiran pitää peruuttaa poispäin ohjaajasta, kannattaa käyttää takapalkkaa. Jos palkkaa heitetään yläkautta koiran taa, koira kääntyy ja kävelee makupalan luo. Tällöin se saa palkan seisomisesta, kun pitäisi palkata peruuttamisesta. Palkka pitäisikin heittää alakautta koiran etujalkojen väliin. Se, että koira näkee heiton lähtevän, on sama asia kuin naksutus. Tämän vuoksi käsi ei saa liikkua ennen naksautusta (jos käyttää).

Jos koira peruuttaa aina tietyn matkan ohjaajasta poispäin ja pysähtyy sitten, voi koiran jättää seisomaan ja siirtyä itse tämän matkan päähän ja sitten käskeä koiraa peruuttamaan. Näin koira oppii peruuttamaan kauempanakin.

Alkuharjoittelussa kannattaa käyttää esim. pituuden palikoista tehtyä kujaa. Ohjaaja kävelee kujassa koiran perässä sen peruuttaessa. Jos koira menee vinoon, sen tassu osuu pituuden palikkaan, mutta ei satuta itseään. Se oppii korjaamaan asentonsa suoraksi. Kun harjoitus aloitetaan, peruutetaan aina itse ensin kujan läpi koiran tullessa perässä. Ei siis yritetä, että koira peruuttaisi kujaan (tosi vaikeaa).

Puolenvaihdot

Ohjaaja saa pysähtyä jalkojen välistä puolenvaihdossa ja edessä puolenvaihdossa, mutta ei takana puolenvaihdossa. Kaikissa on tärkeää, että ohjaajan liike menee koko ajan suoraan (harjoittele viivojen päällä), jolloin ohjaaja ei väistä koiraa.

Jalkojen välistä puolenvaihdossa puolenvaihto kannattaa tehdä niin, että koira menee ei-koiranpuoleisen jalan alta (vasemmalla seuratessa oikea, oikealla seuratessa vasen). Muuten koira joutuu edelle ja ohjaaja voi potkaista sitä.

Putki

Harjoittele eri kylttejä putken jälkeen (esim. 3 askelta peruuttaen, maahanmeno). Pysäyttävillä kylteillä nähdään, onko koira hallinnassa putken jälkeen. Hyvä harjoitus on myös hyppy/sarjahyppy putken jälkeen.

Koira ei saa varastaa putkeen. Tätä voi harjoitella niin, että seurauttaa kohti putkea. Putken edessä istuminen ja 180 asteen käännös ja seuruutetaan poispäin ja palkataan.

Saksalainen

Saksalaisessa voi olla hyvä käyttää käsimerkkiä, jotta koira hoksaa lähteä kiertämään ohjaajaa, eikä käänny mukana.

Sivuaskeleet

Älä astu etuviistoon, vaan suoraan sivulle. Suoraan meno voi alkuun tuntua siltä, että astuu taaksepäin. Harjoittele ilman koiraa viivojen päällä.

Sivuaskeleen opettamiseen on eri tapoja: namilla houkuttelu, pienet askeleet, targetti. Targetti on lankku tvs. pitkulan mallinen korokoe. Koira on ohjaajan edessä etutassut lankulla. Tarkoitus on, että se siirtyy sivuttain lankkua pitkin siten, että etutassut pysyy koko ajan sillä. Voi sheipata, siirtyä itse sivummalle. Lankun pitää olla sellainen, että koira huomaa, jos se astuu siltä pois.

Spiraali

Koira jää helposti spiraalin käännöksissä jälkeen, kun ohjaaja kääntyy nopeasti (kannattaa kokeilla kaverin kanssa). Ota käännöksissä pienempiä askelia, niin koira pysyy paremmin mukana. Sama juttu on myös erilaisissa käännöksiä.

90 asteen käännökset

90 asteen käännöksissä astutaan T-kulmaan, jolloin oma kroppa kääntyy ja koira tietää kääntyä.

Koiran pitää osata kääntyä ensin paikallaan ja tulla sivulle ennen kuin niitä aletaan tekemään vauhdissa. Vauhdissa ohjaaja yleensä kääntyy liian nopeasti, eikä koira ehdi kääntyä mukana. Koroketreeni on hyvää käännösten opetteluun. Jos käännösten opetuksessa käyttää imutusta, siitä pitää päästä eroon saman treenin aikana. Kättä aletaan pikkuhiljaa nostamaan ylemmäs irti koiran kuonosta.

360 asteen käännökset

Muista kääntyä itse paikallaan. Jos ohjaaja kävelee eteenpäin, koiran on vaikea pysyä mukana ja käyttää takapäätä samaan aikaan.

Tätä voi harjoitella niin, että pyörii vaikka 5 x ympäri ja koiran pitää seurata mukana.

Luetuimmat

Koiran fyysisen kunnon kehittäminen

Perjantai-ilta sujui rattoisasti Lotta Vuorelan "Koiran fyysisen kunnon kehittäminen"- luennolla. Totuttuun tapaan tässä on minun luentomuistiinpanot, joissa voi olla virheitä. Joten jos haluat tietää, mitä Lotta luennolla puhuu, suosittelen osallistumaan sellaiselle henkilökohtaisesti. Tutkimuspohjaa Tähän mennessä eniten tutkimusta on tehty greyhoundeista ja valjakkokoirista. Ensimmäinen agilityaiheinen tutkimus on tehty vuonna 2007 ( Rovira et al. ). Koiran ja ihmisen kehot eroavat toisistaan. Suurimmat erot liittyvät solurakenteisiin. Koiralla on kolmen tyyppisiä lihassoluja. Nopeimmissa IIX-tyypin soluissa on epätavallisen suuri oksidatiivinen kapasiteetti eli solu on samanaikaisesti sekä nopea että kestävä. Koiralla on myös hybridisoluja, joiden hienosäädöllä se pystyy vaikuttamaan lihasten tehoihin nopeutta, voimaa ja kestävyyttä vaativissa suorituksissa. Koiran lihassoluissa on tehokkaampi energianhuolto ja hapensaanti kuin ihmisen soluissa. Koira ja hevonen p

Miksi ajelen koirani karvat kesällä?

Kuten edellisessäkin Nallen trimmaukseen liittyvässä postauksessa kirjoitin, suomenlapinkoiran karvanajelu jakaa mielipiteitä erittäin vahvasti. Suurin osa asian vastustajista ei ymmärrä tai halua ymmärtää asian pointtia. Siksipä päätin tähän vähän avata, miksi meillä on tähän ratkaisuun päädytty. Haluan nyt heti alkuun painottaa, että meillä tämä on koettu Nallen kohdalla oikeaksi ratkaisuksi kuuden vuoden kokemuksella, mutta jokainen tuntee oman koiransa ja tietää mikä sille on parasta. Se, että tämä toimii meillä, ei tarkoita, että se toimii kaikilla. Ihan ensiksi yksinkertainen vastaus postauksen otsikon kysymykseen: Haluan lisätä koirani hyvinvointia . Tämä ei ole mikään muotivillitys, jota haluan seurata (ja kaikki minut tuntevat tietävät, että en seuraa niitä muillakaan elämän osa-alueilla). Olen hankkinut pitkäkarvaisen koiran ihan siitä syystä, että haluan pitkäkarvaisen koiran. Olen hyvin tietoinen, että valmiiksi lyhytkarvaisiakin vaihtoehtoja on olemassa. On kuitenkin

Saanen esitellä: kennel Hukattu

Kasvattajan peruskurssin läpäisyn jälkeen on mahdollista hakea kennelnimeä. Tälle kurssille mennessä minulla ei ollut suunnitelmissa hakea kennelnimeä ollenkaan. Menin kurssille ihan yleisestä mielenkiinnosta ja ajattelin sen toisaalta myös hyödyttävän, jos Hukkaa vielä joskus käytetään jalostukseen. Kurssin jälkeen tuli kuitenkin ajatus, että kun kennelnimen hakemisella on 5 vuoden aikaraja (tai joutuu käymään kasvattajan peruskurssin uudelleen), voisi nimen sittenkin anoa heti, ettei asia unohdu. Ihan siltä varalta jos sille on joskus käyttöä. Kennelnimen anominen on monivaiheinen ja pitkä prosessi. Nimiehdotukset käyvät hyväksytettävinä niin kansainvälisessä FCI:ssä kuin Kennelliiitossa ja lisäksi ne on Koiramme-lehdessä näytillä ennen hyväksymistä. Eli siinäkin mielessä se on hyvä anoa silloin, kun tarve ei ihan akuutti ole, jotta ehtii rauhassa odotella prosessin etenemistä. Yleensä kennelnimen anominen kaikkine vaiheineen kestää vähintään puoli vuotta. 1. Keksi kenneln

Kasvattajan peruskurssi

Mikäli haluaa itselleen virallisen kennelnimen, täytyy ensin suorittaa Kennelliiton alainen kasvattajan peruskurssi. Kurssin voi käydä myös itseään sivistääkseen, mikäli kasvatustyö ei sinällään kiinnosta. Etelä-Pohjanmaan kennelpiiri järjestää Seinäjoella lähes vuosittain kyseisen kurssin. Huomasin ilmoituksen vähän sen jälkeen, kun Hukan pennut olivat lähteneet maailmalle. Kennelliiton sivuilla kurssin kerrotaan sopivan kasvattajien lisäksi myös urosten omistajille, joten päätin osallistua kurssille vaikkei mitään suunnitelmia kasvattamisen aloittamisesta olekaan. Kurssi järjestettiin Seinäjoen ABC:llä ja pienehkö luentosali oli lähes ääriään myöten täynnä. Enemmistö osallistujista taisi olla metsästyspuolen ihmisiä. Kurssin kouluttajana toimi E-P:n  kennelpiirin aluekouluttaja Marjukka Marttila. Olimme saaneet etukäteen linkin Kasvattajan peruskurssin materiaaliin , joka piti joko tulostaa tai tilata Showlinkiltä. Ilmeisesti Kennelliitto on alkanut säästämään näissä, koska aiem

Agilityn radanlukutaito ja ohjaustekniikat

Agilityhallilla järjestettiin Niina Leinosen "Radanlukutaito ja ohjaustekniikat" luento. Aloitettiin teoriaosuudella ja sitten pähkäiltiin ryhmissä radalla linjojen valintaa ja erilaisia ohjaustekniikoita. Lopuksi Niina vielä näytti oman koiransa kanssa erilaisia tekniikoita. Totuttuun tapaan tässä on minun luentomuistiinpanot, joissa voi olla virheitä. Joten jos haluat tietää, mitä Niina luennolla puhuu, suosittelen osallistumaan sellaiselle henkilökohtaisesti. Radanlukutaito Hyvällä radanlukutaidolla rata sujuu helposti, turvallisesti ja nopeasti. Rataan tutustuessa tulee huomioida ennakointi, taloudellisuus, turvallisuus, oikeat tekniikat, rytmitys ja sijoittuminen. Ennakoinnilla tarkoitetaan sitä, että sekä koira että ohjaaja tietävät minne ollaan menossa. Valitsemalla taloudelliset tiet voidaan säästää koiraa. Turvallisuus on tärkeeä, jotta ei kuormiteta koiraa ja voidaan estää loukkaantumiset. Oikeat tekniikat pitää osata valita oikeaan paikkaan. Onnistunut ryt